Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
19.05.2010 - 21:29

Porkkanapaketti saapui perille! Ei keretty sitten Pinkkiksen kanssa näkemään, eli aikas turhaan venyi tuo paketin lähttäminen..

TÄÄLTÄ voi mennä katsomaan, mitä paketista löytyi.

10.05.2010 - 22:01

Porkkanapaketti on nyt arvottu niiden rinkiläisten kesken, jotka moitteettomasti hoisivat tämän ringin. Heitä oli useampi, mutta koska paketteja on vain yksi, valitettavasti jokainen ei pakettia voi saada. Arpaonni osui MARILEEN kohdalle. PALJON ONNEA JA KIITOS 10-kierroksesta!!!

Kiitos myös kaikille muille 10-kierrokselle osallistuneille!

Kuvaa paketista saatte ensi viikolla, kunhan se löytää tiensä perille Marileen luokse. Postitus tapahtunee tällä viikolla!

- Isa & Pinkkis

07.05.2010 - 09:36

Heippa!

Selvittelyn vuoksi laitan nopeasti infoa:
Porkkanapaketti on suurimmaksi osaksi minulla kotonani. Asia vaan on niin, että meidän täytyy vielä Pinkkiksen kanssa tavata ennen paketin lähettämistä. Paketti tosiaankin lähtee, kunhan ehdimme tapaamaan.
Lisäksi minun tietokone onnellisesti tippui lattialle toistamiseen ja näin ollen ei toimi kun hetken verran aina kerrallaan ja heittää sitten ulos koko koneesta ja käynnistys vie useita minuutteja. Tämän vuoksi myös SLY11-ringin ensimmäisen viikon raportteja on suurimmaksi osaksi hoitanut Mrs Bucket.

Paketista kuvaa saatte vasta, kun paketti on itse saajalla, mutta kyllä lähtee paketti matkaan!
 

- Isa

29.04.2010 - 19:20

Hei Rinkiläiset!

Muutama asia/raportti vielä hoidettavana, mutta koska mulla on nyt toipilaan hoidosta pieni tauko, niin ynnätään sly10 ja eteenkin tämä huhtikuu nyt jo  tässä vaiheessa.

Huhtikuussa en ole ainakaan suuremmista ongelmista kuullut, eli rinki on sujunut rauhallisesti loppuun. Haluan kiittää kaikkia mukanaolleita siitä että olette tehneet mukavansly  -ringin. Tietenkin tämä juhlarinki toi mukana kaikenaista extraa,jotka hieman sekoittivat pakkaa, mutta niinhän oli odotettavissakin. Huhtikuun paketteja olen  seurannut ja ne ovat olleet kertakaikkiaan kauniita.

Sen verran haluan jatkoon muistuttaa, ihan tulevien emojen työn helpottamiseksi että väärinkäsitysten välttämiseksi, että:

-Lukekaa blogia. Tiedän että saattaa olla kiire, mutta saatatte sillä blogin vilkaisulla säästää ajan, joka menee kysyessä ns "turhia"  kysymyksiä, eli kysymyksiä, joihin saisitte vastauksen täältä nopeammin. Tietenkin jos jotain ei ymmärrä niin saa ja pitääkin kysyä, mutta siis jos etusivulla lukee "emot lomailevat tämän päivän" niin sähköpostissa ei  sitten tarvitse kysyä että miksei tänään ole raportteja tullut.

- Kun raportoitte, olisi kiva kun saapumisraportissa olisi se linkki. Se tietää useampaa mutkaa emoille, jos linkki puuttuu, osallistujia kun ei ollut tässä ringissä, eikä ole seuraavassakaan, ihan vähän.

-Jos  kysytte lähttämänne paketin perään, niin olisi  kiva mainita uudestaan mahdollinen lähetyskoodi, sekä henkilön nimi, jolle olette paketin lähettäneet.  Taaskin teitä on/tulee olemaan aikamoinen joukko, joten paraskaan emo ei muista, kuka on kenekin pari, automaattisesti.

Ja muistakaa sitten jatkossakin ne järjestysnumerot ja pitkäpinnaisuus.

 

Ensi kierroksella teillä on pari aika jämptiä emoa, Mrs Buckee, sekä Isa. Muistakaahan sitten, ihan sillä ettei tulisi niitä mielenpahoittamisia,  kuten tällä kierroksella tuli, että emojen homma vaatii toisinaan tosi jämptiä otetta, ja sillä ei tarkoiteta pahaa, halutaan vaansaada  asia ymmärretyksi.

Isa varmasti lisää tähän vielä jotain, jos sanottavaa on, mutta minä jätän nyt haikein mielin SLY:n ainakin puoleksi vuodeksi ihan koulun, perheen ja oman jaksamisen takia. Toivottavasti  teillä on mukavaa myös ensi kierroksella, jos siihen olette osallistuneet, ja jos ette niin mukavaa paussia itse kullekkin.

Haluan vielä kiittää tapaamiseen  osallistuneita, emojen lahjoihin osallistuneita, sekä omia SLY:itäni Isaa ja Vettä ja ruisleipää -blogin pitäjää. Paketit olivat hienoja ja niistä tuli hyvä mieli, kiitos paljon!

-Pinkkis-

****
edit. 29.4.-10
klo 22:10

Kiitos minunkin puolestani! Pienet unohtamiset kasvavat helposti suureksi työtaakaksi, kun rinkiläisiä on monia eli Pinkkiksellä oli mainiot muitutukset!

NYT on mielestäni kaikki raportit hoidettu. Mikäli joku on erimieltä, toivon yhteyttä sähköpostitse emoihin (salainenly10@gmail.com).

Porkkanapaketin saaja selvinnee, kunhan minun työkiireet hellittävät eli varmaan ensi viikolla! Ilmottelemme siitä sitten kyllä vielä täällä, vaikka virallisesti tämä kierros on jo päättynyt ja uusi kierros alkanut. Siellä on useampi moitteettomasti kierroksensa hoitanut, eli todennäköisesti joudutaan sitten arpomaan kenelle paketti lähtee.

Olen saanut monen monta muistamista; suklaiden ja korttien yhteydessä. Ihan kaikkia en ole valitettavasti kerennyt kuvaamaan ja niistä erikseen kiittämään, mutta jokainen on todellakin tiedossa ja kiitokset niistä teille!! Ainakin yksi päivitys tulee vielä minun blogiin, kunhan kerkeän sen laittamaan. Kauhesti on ollut töitä ja sly-hommia.

Toivon että tämä kierros on ollut mieleinen jokaiselle! Alunperin paketitta viime kuussa jääneet saivatkin sitten useamman paketin eli ei varmaan ihan hirveän huono maku jäänyt suuhun, ainakin toivon niin !

Mukava vappua jokaiselle! Osan kanssa jatkankin sitten vielä ensi kierroksen merkeissä!
 

- Isa

27.04.2010 - 22:05

Heippa rinkiläiset!

Olen pahoillani, kun osa raporteista on odottanut useamman päivän blogipäivitystä.
Minulla on ollut erittäin kiireinen loppuviikko ja tämän viikon alku. Töissä on pyörähtänyt n. 10 tuntia/ pv ja tänäänkin meni 13 tuntia. Aamusta taas pitäisi olla aikaisin töissä.. Huominen onkin viimeinen raskas päivä ja sitten helpottaa.

Asia vaan on niin, että saapumis- ja lähetysrarpotteja sekä muita posteja on ollut sly-blogissa vaikka millä mitalla ja useammasta saapumisraportista on puuttunut blogiosoite. Se teettää sitten lisähommia ja täytyy syödä ja ulkoilla koiran kanssa ja ennen kaikkea nukkuakin, niin en ole sitten kerennyt kuluneella viikolla oikein sly-hommia hoidella.

Monta raporttia on vielä laittamatta, mutta unimaailma kutsuu nyt, muutamat kuittasin jo saaduiksi. Eli huomenna hoidan !

- Isa

26.04.2010 - 09:00

Huhtikuun teemana on kevät ja kirkkaat värit.
Tämä on myös sly10-kierroksen viimeinen kuukausi, eli kuukausi, jolloin jokainen paljastaa muistettavalleen, kuka salaiset paketit on lähettänyt.

7.4.2010
TinkyWinky on saanut ensimmäisen huhtikuun paketin kera paljastuksen.

8.4.2010
Marilele on saanut ihanan paketin!

9.4.2010
Tiina on päivittänyt pakettinsa blogiin.
Millin Mitalla -blogiin on saapunut pirtsakan värinen paketti!

10.4.2010
Katri Kattilasta on saanut viimeisen pakettinsa.

12.4.2010

Käsillä Tehtyä -blogissa voi käydä kurkkimassa, millainen oli viimeinen paketti.

Noora on saanut oman paketin.

Paketti sisälsi seuraavat jutut:
*Lasten oma synttärikakut kirjan.. Hauska!!
*Keltaista marsipaania pötkö
*Valkosuklaatikkuja..nam
*Wiltonin keksinkoristelumuotin
*Kolme erilaista tyllaa
*Pieni liljamuotti
*Kaksi lehtimuottia
*Muototikku..en muista oikeaa nimeä
*Kauha..aina tarvii!!
*Neljä minirasiaa.....näppäriä!!
*Ihana Muumirasia, jossa sisällä hopeisia koristekuulia
*Kolme erilaista makuteeta...Rakastan teetä ja nuo teet ovet suosikkejani
*Kauniita ja Raikkaan värisiä servettejä
*Kaunis paljastuskortti

Salaiseksi Leivonta Ystäväkseni paljastui ANU Jousimiehen Kokkailuista!!

13.4.2010
Lessu on saanut viimeisen pakettinsa.
Biber on päivittänyt sly10-kierroksen viimeisen paketin blogiinsa.
Tonttula -bogista löytyy pakettipostaus, jossa meni enemmän tai vähemmän paketinsaaja sekaisin siitä, keneltä paketti oli :D Pääasia että kiitokset menivät lopulta oikeaan osotteeseen ;)
Kakkutaikoja -blogiin on saapunut viimeinen paketti.
Migu on vastaanottanut oman pakettinsa.
Pampula on saanut oman paketin.

14.4.2010
My Sailor Songs -blogista löytyy paketin verran kevättä.
5ara on vastaanottanut viimeisen pakettinsa, muttei tiedä vielä kuka salainen ystävä on..

15.4.2010
Pikkukuun blogista löytyy hänen viimeinen sly10-kierroksen paketti.
Tarinoita Ryytimaan Reunalta -blogiin on saapunut runsas paketti.

16.4.2010
KakkuKatri on saanut hyvin mieluisan paketin.
Reeta on saanut oman viimeisen pakettinsa kera paljastuksen.
Kirsin keittiössä -blogista löytyy kuva ja kiitokset, koskien viimeistä pakettia.

Satu on vastaanottanut oman pakettinsa:


Tämän kierroksen viimeinen paketti sapui ja melkein harmitti sen avaaminen. Tähän pakettiin tämä kaikki ilo päättyi ältä erää.
Kierroksen viimeinen paketti sisälsi:
*Maku-lehden (Ihania reseptejä iski heti silmään)
*Sunnuntain leipä- ja muffinssimix, yrtti-tomaatti (Tätä ei oo tullut vielä testattua, vieraita odotellessa :D)
*Malaco karkkeja, hyviä oli ;)
*Liiavatelehtiä (näitä mulla kuluu aivan luvattoman paljon)
*Stärterin marsipaanityövälineet, pitää varmaan oikeasti opetella kukkasten tekoa.
*Värikkäitä strösseleitä, vai konfettejako nuo sitten ovat. (Kummitytön synttärikakkuun jo suunnittelin niitä laittavani)

Sekä tietysti paljastuksen.. Salainen ystäväni nämä kolme kuukautta oli Katariina Kakkutaikoja -blogista. Kiitos Katariinalle näitä ihanista kuukausista. Pakettisi ovat todellakin piristäneet ja joka kerta oli jotain uutta ja ihanaa.

Katja on myös saanut viimeisen pakettinsa:

Sly10 ringin viimeisen paketin aika ja taas ihanuuksia pullollaan :)

Paketista löytyi:
*keittiöpyyhkeitä 2 kpl
*nuolija
-nonparellipussi
*Fantasy kuivahedelmä-marjasekoituspussi
*suklaa minttu rakeita
*kukkakuvioisia lasinalusia
*capiranha drink mix-juomasekoitus
*piparminttu enkeli-musta lehtitee
*makea maitotiiviste
*agar agar pulveria (hyytelöimisaine??)
*ihana kullan värinen enkeli koriste
*kortti jossa salaiseksi ystäväkseni paljastui Titta, Vallan makeeta -blogista.

Kiitos sly:ni monipuolisista, runsaista ja ajatuksella kootuista paketeista! Ihanaa, että olit ystäväni! Aurinkoista ja lämpöistä tulevaa kesää kaikille!


19.4.2010
Mamman tuherrukset -blogista löytyy parikin pakettipäivitystä.

Iloista leivontaa -blogiin on saapunut runsas paketti.
Kodin sankari -blogista löytyy pakettipäivitys.
Meidän Poppoo -blogista löytyy kirkkaan vihreällä värillä varustettu paketti.
Viiriäiselle on saapunut hänen viimeinen sly10-kierroksen paketti.

Hanna on saanut pakettinsa:

Paketissa oli:
Pieni vihreä kauha
Talouskäsineet>
Kauhapidike
Silikonisuti (olinkin aikonut ostaa tällaisen)
Tiskirättejä
Herkulliset kakut kirja, njam!
Spaghetti/salaattiottimet
2 leivonta ohjetta ja kortti.
Salainen ystäväni oli Katri Kattilasta.
Kiitän ihanista paketeista, kaikki tavarat ovat tarpeellisia!


20.4.2010
Kakun paikka -blogiin on ilmestynyt postaus Johannan ja Marjan paketista.
Gluteenitonta leivontaa -blogiin voi mennä kurkkimaan, millainen paketti sinne on tullut.
Kakkukimara on saanut päivitettyä oman pakettinsa blogiin.
Hannan Soppa -blogissa voi käydä kurkkimassa pakettia..
Anun keittiössä -blogiin on saapunut viimeinen paketti.

21.4.2010
TaikaKokki on saanut mukavan paketin.
Jousimiehen kokkeilut -blogista löytyy paketti paljastuksineen.
Katalook on saanut viimeisen paketin kotiovelle kannettuna.
Helmi.fi on saanut viimeisen pakettinsa.
Jennin tekeleet -blogissa voi käydä kurkkimassa Jennin viimeistä pakettia.
Taidetta ja romantiikkaa -blogiin on saapunut paketti.
Marilee on saanut runsan paketin.

22.4.2010
Tigen keittiössä -blogissa voi käydä kurkkimassa, mitä sinne on tullut..
Lintuli bakar -blogiin on postattu viimeinen paketti.
LeivinLiina on saanut runsaan paketin!
Berry friends -blogiin on saapunut paketti ilman paljastusta..
Infielin elämää -blogistakin löytyy pakettipostaus.
Lalluskainen on saanut paketin.
Tuulin Tuvan Tuoksuja -blogista lötyy kuva ja kiitokset.
Henskis on saanut oman pakettinsa..

26.4.2010
Irja on vastaanottanut pakettinsa jo aikapäiviä sitten, pahoittelut viivästyneestä päivityksestä!


Hain postista huhtikuun kuukauden paketin, tämän kierroksen viimeisen.
Paketti sisälsi:
*kauniita servettejä
*koristetähtiä
*pursotinpussin
*sitruuna täysmehua
*sitruunan ja inkiväärin makuista suklaata (uusi tuttavuus minulle)
*mango-passionmoussea
*iloleipurin silikoninen mininuolija (tai jokin vastaava: muistuttaa aivan lusikkaa)
*kaunis orvokki kortti, joka paljastu sly:kseni anun keittiön anun!

Kiitos Anu ihanista paketeista! Käyn aina välillä moikkaamassa sinua blogissasi.


Suklaasydän on saanut paketin.
Retrohiiri on saanut viimeisen pakettinsa.
Ellun ajatuksia ja kokkailua -blogiin on tullut kiva paketti.

Tiina on saanut paketin:

Paketissa oli:
*purkki Lemon Curdia, ihanaa!
*kaksi koristelugeelituubia
*Dajmsuklaata, nam
*Mariannecrush -pussi
*kakkulapio, tosi kiva!
*raikkaita servettejö

Salaiseksi leivontaystäväksi paljastui Sari Berry Friends-blogista.
Suuri kiitos kaikista paketeista, ne ovat olleet todella mieleisiä! 

Kardemamma on vastaanottanut paketin:
Sain aivan upean ja runsaan viimeisen paketin;
silikonisia muffinivuokia, punaiset mittalusikat, vanilliinisokeria, leivinjauhetta, rommin makuista esanssia (mihinkä sitä käyttäisi?, eri värisiä klipsuja (ilmeisesti pursotuspussin sulkemiseen?), vihreää koristelugeeliä, 2 vihreää pannulappua, MLL tiskirätti, appelsiinimarmeladia, marianne crushia, gieshalevy (mun lemppari), suklaamoussejauhetta sekä kortti, jossa ystäväkseni paljastui Kata K. Kiitokset ihanista paketeista!

Vettä ja ruisleipää-blogiin on saapunut ihana paketti.
Katin Kakku -blogiin on tullut paketti, paljastusta vielä odotellaan..
Revonpiha -blogiin on saapunut upea vaaleasävyinen paketti!

Suklaapupu on saanut paketin:

Huhtikuun keväisen vihreästä paketista paljastui vihreitä servettejä, Kalev appelsiini-vihreä tee -suklaata, Tutti frutti -karkkiaski, Panda Pepe perry -patukka, 2 koristevarjoa (päätyvät varmaankin koristamaan jotain kesäistä jäätelöannosta), orange pepper -maustepurkki, tropicana -pussi juomien kuljetukseen (ehkäpä tässä kulkee joku pieni kuohujuomapullo vappupiknikille, saapa nähdä) sekä kertto, jossa SLY:kseni paljastui Kardemamma. Kiitos kaikista paketeista ja ihanaa kesän odotusta!

Sokeria, sokeria! -blogista
löytyy pakettipäivitys.
Kakkupaja -blogiin on tullut viimeinen paketti, mutta paljastusta odotellaan vielä,,,
Mökkihöperön pöperöt -blogista löytyy päivitys.

Leena on hakenut oman paketin:

Hei!
Viimeinen SLY-pakettini oli upea keväisissä väreissään! Kuumeisesti jo odottelinkin paketin saapumista, koska paljastuskortin sain postissa jo viime viikolla. Paketin aineksista taitaa syntyä kakku äitienpäiväksi.

Paketista löytyi:
porkkanatäysmehua
aurinkoströsseleitä
vaniljatanko (tällaisen olen aina halunnut ostaa, mutten ole raaskinut)
pussillinen hedelmäpurkkaa eri mauissa (nam!)
valkosuklaata
mansikkasuklaarakeita
papaija-limehilloa (uusi mielenkiintoinen tuttavuus)
mansikka-kierrevohveleita
sitruunakiisseli-ainekset

Tuhannet kiitokset salaiselle leivontaystävälleni eli Tiinalle Mamman tuherruksista! Aivan ihania paketteja olit koonnut ilokseni.



27.4.2010
Sanna sai paketin:
Niin se saapui minunkin viimeinen pakettini. Tykkäsin tosi kovasti sisällöstä =) Pakteista löytyi: sujapäähineitä (käytetään varmasti kun sekä tytöllä että minulla on pitkät hiukset), kakkukynttilöitä 4 pakettia (nämä oli ostoslistalla), hyytelöainetta joka on ihan uusi tuttavuus, hedelmämix, ihania muffinssivuokia+koristetikut, paperi sateenvarjoja jotka tyttö jemmasi vapuksi, M&M karkkeja (koko perheen lemppareita) ja kaksi elintarviketussia, keltainen ja vihreä. Tussit oli juuri ne puuttuvat värit, mitkä oli myös ostoslistalla.
Eli aivan mahtava paketti ja ystäväksi paljastui
Retrohiiri . Kiitos sinulle kaikista ihanista peketeista =)

 5ara on saanut toisenkin paketin.
Prognoosi on saanut mukavan paketin.
Katjan leipomukset -blogiin on ilmestynyt paketti, jossa mm. ihana kortti mukana.
100sanaa -blogiin on saapunut paketti.
Arkea ja juhlaa -blogissa on upea paketti.

28.4.2010

Elisa on saanut paketin:

Myös SLY10-kierroksen viimeinen paketti sisälsi ihania ja tarpeellisia juttuja:
*3 Wiltonin pastaväriä (sininen, punainen ja keltainen)
*Marimekon pirteitä servettejä
*Kimallegeelejä
*Suloinen kertti
Salaiseksi leivontaystäväkseni paljastui Kati Katin kakku-blogista. Suuri kiitos Kati sinulle lähettämistäsi ihanista paketeista! Hyvää kevättä ja tulevaa kesää leivonnan merkeissä niin Sinulle kuin jokaiselle muullekin SLY-rinkiläiselle! :)


Ninuskin näperrykset -blogiin on saapunut ihana paketti.
Titta on saanut runsaan paketin.
Virpi on saanut pakettinsa myös..
Letukka on saanut viimeisen pakettinsa.
PuolukkaPoski on saanut ihanan paketin.
Päivi on saanut pakettinsa, mutta kuva ja kiitokset saadaan, kunhan kamera löytyy..

This is the life -blogiin
on tullut kaksin kappalein paketteja.
TÄÄLLÄ on Isan lähettämä korvaava paketti, kun maaliskuun paketti ei koskaan saapunutkaan perille ja TÄÄLLÄ taas huhtikuun paketti Irjalta.

Soilelle on tullut paketti:

Ihastuttavasta Niiskuneiti-kuoresta pakjastui seuraavanlainen sisältö:
*valkoista ja tummaa leivntonasuklaata (valkoista jo pieni hiiri nakersi, mutta tummasta tulee mutakkakku)
*liivatelehtiä (kuluu aina)
*upeita orvokkikuosisia korvapuustivuokia
*kookoshiutaleita
*kardemummaa (pitää kai sitä pullaa taas yrittää)
*vaniljakastike-aineita
*Marimekon keväisiä servettejä ja
*Jamie Oliveri-sormisuojia, ettei ihmispolo leikkaa somiaan.

Kymppi-kierroksen ystävänäni toimi Villasukka blogista Taidetta ja romantiikkaa. Kauniit kiitokset mukavista paketeista.
Ilmoita kevättä ja kesää kaikille.

Henskis sai korvaavan paketin Pinkkikseltä.
Tuittu on saanut paketin.
Nami-hiiri sai mukavan paketin.
Kakkutaikuri on saanut vallan runsaan paketin!

29.4.2010
Houtten on saanut postia.

Rinna on saanut paketin:

Tässäpä tulee kuva viimeisestä paketista. Paketti sisälsi seuraavaa:
*marimekon lautasliinoja (ihanan raikkaita)
*Dr. Oetkerin suklaanmakuistia koristelugeelejä (nämä menee viikonloppuna käyttöön, ihania)
*aurinkoströsseleitä (muffinien koristeluun)
*iloleipurien silikoonilastoja ja suti(on ollut tarkoitus ostaa joten menee heti käyttöön)
*ihanan keltainen muumirasia (muumeihin höynähtänyt)
*kaunis kortti ystävälle

Kolmen ihanan paketin lähettäjäksi paljastui Ellu.
Todellakin ensimmäinen SLY-kierrokseni on ollut mieluinen. Tuhannet kiitokset siitä Ellulle!


Sugarmama on saanut paketin.

25.04.2010 - 22:41

Hei!

Tämä emonen on tehnyt hyvin pitkää päivää töissä koko loppuviikon ja urakka jatkuu edelleen tämän raskaan työviikonlopun jälkeen heti huomenna, eli 7 päivää töitä olisi nyt putkeen ja vapaa-aika on kortilla..
Tästä syystä en ole kerennyt valitettavasti perehtyä raportteihin juurikaan. Raportteja ja muita posteja on vaikka millä mitalla sähköpostissa, hoidan parit sähköpostit tänään, ja huomenna jatkan raporttien purkua..

Pahoittelut, mutta tämä viikko on ollut vähän tällainen. Tiedän, että toivotte sly-blogiin ilmestyvän kuvat ja kiitokset/ linkit blogeihin ja hoidan nämä kyllä kaikki tiistaihin mennessä!

Ystävällisin terveisin ja pahoitellen,
Isa

22.04.2010 - 22:20

Moikkamoi!

Muutama lähetysraportti puuttuu vielä, niitä odotellaan. Toivottavasti olette kuitenkin paketit lähettäneet !
Lauantaihin odotellaan viimeiset lähetysraportit saapuviksi.

Huomenna on aika kiireinen päivä, mutta lauantaina sitäkin kiireisempi. Eli voi olla etten kerkeä viikonloppuna kauheasti sly-hommia hoitamaan. Sly-sähköpostissa olen kuitannut ties kuinka monta raporttia, mutta huomasin äsken sinne ilmestyneen muutaman lisää. Pyrin huomenna pikaisesti kuittaamaan raportit ja lisäämään saapuneet paketit sly-blogiin.

Mikäli olette lähettäneet paketin jo jokin aika sitten, mutta päivitys puuttuu, otattehan yhteyttä sly-sähköpostiin! Hoidan nämäkin asiat hetimitien, kunhan kerkeän. Vapaa-aika on viikonloppuna todella kortilla, sillä olen aamusta iltaa töissä, mutta pyrin hoitamaan sly-hommia hieman.

Kiitos kärsivällisyydestänne!
 

- Isa

21.04.2010 - 00:24

Hei!

Jos joku ei ehtinyt ilmottautua SLY11-rinkiin, mutta olisi halukas kuitenkin osallistumaan, muutama ehtii vielä mukaan! Ilmottautukaa HETI.
Lisätietoja http://sly11.vuodatus net !!

- Isa
 

20.04.2010 - 10:39

Heipä Hei Rinkiläiset!

Mulle tuli nyt tällainen pakkolomatilanne, että eilen olen itse ollut esilääkityksen vaikutuksen alaisena hammaslääkärikäynnin vuoksi ja sen takia en ole kyennyt sly-juttuja hoitamaan. Tänään sitten soitettiin tuolta sairaalasta että meidän tytär pääsee leikkaukseen huomisaamuna, joten se nyt sitten sotkee tämän viikon SLY -hommat ihan kokonaan minun osalta, joten olettehan kärsivällisiä jos jotain, esim. kysyttävää tulee, ja muistakaahan sitten että Isa nyt yksinään tekee hommia, joten joustavuutta sitten siinäkin :)

 

T. Pinkkis

Kirjoittaja

Suuren suosion saavuttanut Salainen Leivontaystävä tulee taas, nyt jo kymmenettä kertaa! Ilmoittautumisajankohdan, yms tietoa saatte lukemalla blogin ohjeistukset tarkkaan. Tällä kierroksella meillä on ensimmäistä kertaa kaksi emoa, ringin alkuperäinen junailija Pinkkis sekä vuodatuksessa kesäkuusta 2009 asti bloggaillut Isa. Tervetuloa mukaan niin vanhat, tutut kuin uudet tuttavuudet. =) Kysymykset ja muu info salainenly10@gmail.com

Nappi

Teemat

HELMIKUU: Rakkaus

MAALISKUU: Pääsiäinen

HUHTIKUU: Kevät & Kirkkaat värit

Viimeiset lähetyspäivät

Helmikuu: su 21. pv // (pe 19. pv)

Maaliskuu: su 21. pv // (pe 19. pv)

Huhtikuu: ke 21. pv

Yhteistyössä Emojen kanssa: